Anne Lindholm-Kärki


Kirjailija, Uniohjaaja® – ja Luova Uniohjaaja® -koulutusten luoja, Intuitiivisen tietoisuuskirjoittamisen ohjaaja, Hypnoosiohjaaja, TRO, Psykoterapeutti

Minä olen sellainen kahden maailman kulkija”, sanoin jo lapsena. Yhteys näkymättömään, maailmaan maailman takana, on ollut minulle yhtä totta kuin ulkoinen todellisuus. Luotin jo lapsena vahvasti uniini ja sisäiseen tietooni.

Unet ovat tie sieluun. Sielu on ihmisen syvin olemus, pyhä mysteeri, jota ei voi täysin selittää.  Kun yhteyden löytää, tunnistaa varmasti, milloin on sieluyhteydessä ja milloin taasen mieli on ohjaksissa ja kontakti sisäiseen tasapainokeskukseen on katkolla. Silloin ihminen on tunteidensa ja maailman tuulten heiteltävissä. Sieluyhteys luo mielentyyneyttä, luottamusta ja hyväksyntää. Se on kauneuden näkemistä rumuudessa, läsnäoloa, elämälle antautumista, rauhaa, joka tuntuu siltä, että se ei ole tästä maailmasta. Sieluyhteys on yhteyttä syvimpään itseen ja samalla yhteyttä johonkin itseään suurempaan, elämän mysteeriin. Se on kytkeytymistä omalle paikalleen, kotiinpaluu.

Unet ovat elämäntehtäväni. Olen kirjoittanut kolme kirjaa unista ja arkkityypeistä ja olen intuitiivisesta tietoisuuskirjoittamisesta kertovan kirjan toinen kirjoittaja.  Koko työurani ajan olen käyttänyt unia työssäni tavoitteenani opettaa ihmisiä ymmärtämään näitä äärimmäisen viisaita sisäisiä oppaitaan ja ottamaan niiden ohjauksen avuksi elämässään. Unessa sain kehotuksen ottaa seuraava askelen aloittaa uniohjaajien kouluttamisen, minkä unilleni uskollisena tein. Vuonna 20000 aloitin Suomessa ensimmäisen ammatillisen Uniohjaaja®-koulutuksen. Matka jatkuu ja nykyään koulutamme Luovia Uniohjaajia® yhdessä Kirsi Virkkusen kanssa.

Ohjaan myös ryhmiä ja esiinnyn uniperformanssissa tavoitteenani niiden avulla lisätä unitietoisuutta. Alkavista ryhmistä, koulutuksista ja tapahtumista löydät tiedot Ajankohtaista- sivulta. Haluan rohkaista myös sinua kuuntelemaan uniasi ja intuitiotasi, löytämään oman sielupolkusi.

Uniperformanssi Kaikuja Hypnoksen valtakunnasta, jota esitämme yhdessä Sari Merenlaulun ja Eija Laakson kanssa, tarjoaa mahdollisuuden kokea unien sielukkuus ja merkityksellisyys taiteen kautta.  Uniperformanssi kutsuu yleisön mukaan matkalle unien ihmeelliseen, mystiseen maailmaan. Emme tulkitse unia, vaan etsimme unien avulla yhteyttä arkkityyppeihin, myytteihin, tarinoihin – yhteyttä maailman sieluun ja laajempaan tietoisuuteen. Voit lukea lisää performanssista: uniperformanssi.fi

Uni on aina joltain osin mysteeri ja sisältää samalla avaimet mysteereihin.